Archive for the ‘Joulukalenteri’ Category

Joulukalenterin luukku 24

torstai, joulukuu 24th, 2015

Joulukalenteri24

Onnistuin kuin onnistuinkin! Ei muuta kuin oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille. Syökää hyvin, levätkää ja ajatelkaa iloisia asioita. Tapaamme taas ensi vuoden puolella.

Joulukalenterin luukku 23

keskiviikko, joulukuu 23rd, 2015

Joulukalenteri23

Yksi yö jäljellä!

Joulukalenterin luukku 22

tiistai, joulukuu 22nd, 2015

Joulukalenteri22

Hoksasin, että olin tehnyt samankaltaisen kuvan muutama joulu sitten, mutta Chaot on vaan niin söpöjä että halusin piirtää ne mukaan kuvaan.

Joulukalenterin luukku 21

maanantai, joulukuu 21st, 2015

Joulukalenteri4 3

Tämä on blogin uuden bannerin versio 4/4.

Joulukalenterin luukku 20

sunnuntai, joulukuu 20th, 2015

Joulukalenteri20A

Joulukalenteri20B

Tämän piti taas olla sellainen nopea juttu, mutta lopulta väkersin tämän parissa neljä tuntia.

Animal Crossing: New Leaf on ollut sellainen peli, mitä olen pelaillut enemmän tai vähemmän jatkuvasti nyt melkein puolitoista vuotta. Sen pariin on kiva aina välillä uppoutua, muutamaksi minuutiksi tai tunniksi.

Yksi mukavimmista asioista siinä on hahmon kustomointimahdollisuus, ja mun hahmolla harvoin säilyy sama puku monta kuukautta peräkkäin. Olenkin koonnut tähän koosteen Marmarin,  Norpén kylän pormestarin garderoobista ensimmäisestä päivästä viimeisinpään (joka näyttää olleen lokakuussa, täytyy selvästi pian palata ja päästää Isabelle-sihteeri vapaalle).