Korillinen omenoita

lokakuu 26th, 2013

Tässä kuussa on ollut paljon kaikenlaista menoa ja meininkiä, joten en ole ihan varma, saanko uutta sarjissivua ajoissa valmiiksi. Pyrin saamaan sen ensi viikon alussa tänne, mutta saattaapi mennä loppuviikolle.

Sometimes I lasso.

lokakuu 11th, 2013

 

***

”Silence! Do not disturb the inhabitants!”

syyskuu 27th, 2013

 

***

Väsäsin uusinta sarjissivua ainakin kolmesta eri paperista yhdistelemällä. Näin melko paljon vaivaa saadakseni nämä hahmot anatomisesti oikein portaisiin. Lopullisessa kuvassa niitä ei kuitenkaan juuri näy, mikä tuntui haaskaukselta, joten laitan ne tähän kokonaisina.

 

Nörttitytön päiväkirjat

syyskuu 2nd, 2013

 

 

 

Mellakka

heinäkuu 29th, 2013

 

 

Tein sushia!Ja se jopa onnistui varsin hyvin. Tilasin Tupperilta sellaiset muotit ja olin kyllä positiivisesti yllättynyt kuinka helppo niillä oli väsätä näitä. En tarvinnut edes mitään bambumattoa millä rullataan merilevää makien ympärille. (Tästä mainoksesta mulle ei makseta mitään.)

Eihän noita montaa kerralla tietenkään voi syödä, kun ovat periaatteessa vain riisiä ja soijaa. Mutta olen aika ylpeä riisin koostumuksesta, etensäkin kun käytin ihan tavallista puuroriisiä. Rapuja myytiin kaupassa vain raakoina ja kuorineen kilon pusseissa, joten päädyin noukkimaan katkarapupussista suurimmat yksilöt nigirien päälle.

Suurin mysteeri oli riisin määrä. Jokaisella sivustolla missä kävin, käskettiin keittää eri määrä riisiä. En halunnut tehdä liikaa, koska sushit tulivat pääruoan lisäkkeeksi, enkä toisaalta liian vähän, sillä halusin kokeilla kaikkia muotoja ja täytteitä. Lopulta 1 1/2 dl:sta eli noin 100g:sta Risellan puuroriisiä tuli kuvassa näkyvä määrä, joka oli juuri sopiva. 1 rkl riisiviinietikkaa ja 1 tl sokeria niin avot. Makien täytteinä graavilohta, tuorekurkkua ja porkkanaa, riisipalloissa tonnikalaa.

***

Kaikki kuvan tunnukset ja numerot on muuten sitten tuulesta temmattu.

***

Lopuksi vielä piirustus. Silloin joskus muinoin pyysin teiltä aiheita piirustuksille, enkä ole muistanut laittaa niitä tänne esille. Nyt korjaan hieman asiaa.

”Piirrä norppa jolla on laukussa muikku ja viereen yksisarvinen jolla on selässä tuikku.”

Piirsin tämän luonnoskirjaan, joka ei tunnetusti kestä vesivärejä, ja siksi paperi ruttaantui hieman, mikä ei luonnossa häiritse paljoa mutta skanneri nappaa tietysti joka varjon, joten pahoittelen niistä.