Tähän mennessä tapahtunutta:

helmikuu 29th, 2012

 

Tämä kuu on mennyt todella nopeasti ohi; olen ollut kuutena päivänä viikosta töissä, ja sunnuntaisin yrittänyt olla edes vähän sosiaalinen. Niinpä blogiakin on tullut hyljeksittyä kun en ole iltaisin enää jaksanut alkaa puimaan uudestaan päivän tapahtumia.

Siellä se sivu kuitenkin lopulta nököttää.

 

 

”Pikkulanttu naurista potkaisi.”

helmikuu 1st, 2012

 

”Me olemme ikuiset. Hetken aikaa.”

tammikuu 23rd, 2012

Ohoh. Mä olen tämän tehny joskus varmaan viime vuoden alussa. Skannannutkin olen tammikuun (2011) lopulla. Ja jo nyt muistin tämän olemassaolon! Tuossa työpöydän kansiossahan se lepää edelleen. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Eli vanhoja kuvia, mutta ainakin omaan silmään nämä näyttää yhä ihan hyviltä (paitsi ’bereft’ ja ’drunk’ mitkä oli jo silloin aika hirveitä), joten laitan ne omaksi ilokseni näytille.

Devissä kahlatessani en nähnyt muuta kuin Jack-version, joten muistaakseni en ole laittanut tätä aiemmin mihinkään. Pahoittelen, jos sittenkin olen.

Norppa ui liiveihin

tammikuu 20th, 2012

Hups, nyt tuleekin kerralla enemmän asiaa. En muistanut, että edellisestä päivityksestä on jo aikaa. Tuntuu, että olen vain toistanut kaavaa ”valmistaudu töihin-ole töissä-tule töistä ja mene nukkumaan” päivästä toiseen.

***

 

Vielä lopuksi; joku pitää huolen linjoistani, mutta se en ole minä:

 

 

”Ú i vethed…nâ i onnad. ”

tammikuu 9th, 2012

Arwen Undómiel (Liv Tylerin esittämänä)

Laitoin tämän aiemmin jo Deviin, mutta koska tiedän, että kaikki lukijani eivät siellä käy (itsekin nykyään harvemmin), ja se on muutenkin jotenkin masentava paikka, niin uppaan tämän tännekin.

Kuten jo aiemmissakin blogipäivityksissä olen maininnut, mulle iskee aina välillä ns. Tolkien-kausi. Silloin pitää katsella leffoja ja lukea kirjoja. Tämä iski jo joulukuussa, kun luonnostelin niitä kasvoja joulukalenteriin, sain päähäni että olisin halunnut tehdä yhden oikeankin potretin, mutta ajattelin, etten ehdi. Tämän tekemiseen ei kylläkään mennyt kuin parisen tuntia, että se siitä kiireestä. Tosin yleensä potrettini ovat olleet vähintän kamalan näköisiä, tai eivät yhtään näköisiä, niin en uskaltanut siinä ”kiireessä” kokeilla.

Sitten kun päätin tämän rykäistä niin minun piti tietenkin ottaa kohteeksi yksi elokuvahistorian kauneimmista naisista. No, olipahan haastetta. Mielestäni onnistuin aika hyvin, tosin tarvitsisin kaltevan työskentelytason; kaikki vähänkään isommat työt tahtoo huomaamatta venyä perspektiivissä jostain syystä. Korjasin tätä vähäsen sen suhteen, mutta muita fotosoppailuja en tehnyt.

JA PAHUS VIEKÖÖN TUOTA HIUSLAITETTA CAPSLOCK!!!1