Se on taas sunnuntai, ja omien hahmojen päivä.
Avaruusnorppa eli Space Norps. Pieni projekti jota A ja minä väsäämme aina silloin tällöin.
Tästä tuli nyt vähän tällainen, kun aika meinasi loppua kesken. Lopuksi unohdin skannata, joten tämä tulee nyt paria minuuttia ennen puoltayötä, hups. No, on kuitenkin oikeana päivänä. Vielä lauantain kuvan jos ehdin jossain välissä sutaista niin sitten on taas rennompaa; alkuviikon kuvat on tehty etukäteen varastoon.
Ensin ajattelin piirtää lohikäärmeen. Sitten ajattelin käyttää siinä mallina joutsenta. Seuraavaksi kronosaurusta. Lisäsin vielä vähän kalaneviä ja tölväisin kevyen Skotlantiin vivahtavan maiseman taustalle. Ehkä se on Nessien sukulainen.
Yritin saada vesiväreillä aikaiseksi pilvistä taivasta, liekö sitten onnistuin. Valkoinen vesiväri on aika kummaa, mutta löysinpä viimein käyttöä myrkynvihreälle värinapilleni.
Makuuhuoneeni verhot on verhotangon sijaan kiinnitetty pienillä nipsuilla, jotka ovat kiskossa kiinni. Kiskot ovat piilossa noin kymmenen senttiä leveän listan takana. Se lista ja koko huone on jotenkin vähän tylsän oloinen, joten ajattelin maalata kyseiseen listaan listaan pienen piristävän yksityiskohdan. Eteiseni ovet on koristeltu ylänurkastaan köynnöskuvioinnilla (alunperin Tiimarista löytämäni läppärin kannen koristetarra, on oikeasti hieno vaikka kuulostaa hullulta), joten päätin jatkaa köynnösaiheella myös makkarissa.
Niinpä kyhäsin pikaisesti jotain kehiteltäväksi. Tämä ei varmaankaan ole viimeinen versio, mutta jotain tämän suuntaista; symmertinen ja suht simppeli.