Posts Tagged ‘heräteostoksia’

Heliumpallo

tiistai, toukokuu 15th, 2012

Koska eilen oli äitienpäivä, ja tänään siskoni syntymäpäivä, päätin tehdä heille yhteisen kakun. Löysin lehdestä kivalta kuulostavan ohjeen ja päätin testata: mansikka-lime -kakku. Pohja on suklaakakkua, vaikka ei kuvasta näykään. Leivinpaperi jäi myös näkösälle, mutta sen avulla oli helpompi siirtää pehmeä hyydykekakku vuoasta kakkulautaselle.

 

Äitienpäiväonnittelut myös Ouluun uunituoreelle äidille!

***

Tämä mun seuraava postaus vähän hairahtuu aiheesta. Tai sitten siinä on turhan pitkä alustus. No jaa. ERÄÄNLAINEN!

Mua ei häiritse epärealistiset hiustyylit (köhRockyköh), joita etenkin mangoissa tuntuu vilisevän tiuhaan, mutta koska sarjan hahmot ja tapahtumapaikat ovat muuten suht realisistisesti piirrettyjä, tuollainen yksityiskohta pistää silmään.

Tässä päivänä muutamana mieleni teki kovasti ”uutta” sarjakuvaa, mutta koska lähiseudun kirjakaupoista ei löytynyt mitään mukavaa, päädyin tilaamaan netistä tällaisen:

Knuckles on miehisen pinkki.

Ykkösosan ostin jo Limingassa majaillessani. Nämä vanhat Sonic-sarjikset on kaikessa höpsöydessään rattoisaa luettavaa. Sitäpaitsi kaiken sen mustavalkoisen mangan jälkeen neliväripainokset ovat mukavaa vaihtelua.

***

Siskoni löysi viimeinkin kaappiensa syövereistä kauan kadoksissa olleen adapterin vanhaan kunnon SEGA Mega Drive -konsoliini. Nyt voin taas pelata Darwin 4081 -shooteria, joka aikoinaan julkaistiin vain Japanissa ja ei siis toimi eurooppalaisessa konsolissa ilman välikappaletta. Yli kymmenen vuotta sain odottaa, mutta oli sen arvoista. Peli ei tosin ollut niin vaikea tai pitkä kuin penskana, tietenkään, mutta toisaalta jäykäksi hapettunut ohjain, missä ei edes pause-nappi toimi, nostaa vaikeustasoa kohtalaisesti.

Minä en sitten pelaa tässä.

Razorblades for breakfast

sunnuntai, huhtikuu 15th, 2012

 

Samalla piirtelin kuvaa, mihin meni melkein koko ilta. Väritän kunhan jaksan, ja suoristan taustan joka näyttää olevan iloisesti vinkkurassa; nyt särkee kättä ja silmiä sen verran että pitää vaihtaa johonkin toiseen aktiviteettiin. Taidanpa käydä pesemässä työvaatteet huomiseksi.

”持ち上げて、解放して”

keskiviikko, marraskuu 9th, 2011

Olivat vähän siedettävämpiä lämmitettyinä, maidon kanssa varmaan ihan ookoo. Mutta ostakaa mieluummin mutakakkua ja oikeaa toffeeta.

 

Lopuksi: En muista, olenko tämän joskus tänne laittanut, enkä jaksa kahlata kuvakirjastoa läpi.

Mutta tämä on paras kuva ikinä.

No mitä nyt?

torstai, syyskuu 8th, 2011

Sitten vielä aamupäivän luonnostelua:

…Mitä?

…Miten niin olen saanut yliannostuksen Assassin’s Creediä? :’D

Ateill ei tosin ole mikään salamurhaaja, mutta inspiraatio iski ja katoilla koikkelehtiminen tuntui hälle sopivalta ajanvietteeltä. Tosin kuvista huomaa hänen olevan sen verran tuore hahmo (tai no lähinnä vähänpiirretty), etten ole vielä oppinut häntä joka kulmasta yhtenäisesti piirtämään. En myöskään pääse itseni kanssa yhteisymmärrykseen hiusten pituudesta.

”Right Here, Right Now”

maanantai, kesäkuu 13th, 2011

Uusi skanneri saapui tänään postissa. Nyt pääsen taas päivittelemään tätäkin nurkkausta.

Kyllä se on hieno, ja NOPEA! En koskaan pitänyt vanhaa mitenkään hitaana, mutta voi hyvänen aika. Kyllä se kehitys vaan kehittyy kuulkaas. Malli on CanoScan 5600F, jos jotakuta kiinnostaa. Alkuverryttelyjen perusteella varsin kelpo kapistus, tosin Canon on minusta aina ollut ihan pätevä elektroniikkafirma.

Mulla onkin tässä viikkojen aikana tullut kaikenlaista juttua; eivät kaikki mahdu yhteen päivitykseen. Tai tietenkin mahtuvat, mutta en ala venyttämään näistä turhan pitkiä. Joten viikon aikana tullee useampia, viimeistään ensi viikolla. Torstaina olen nimittäin Helsingissä Linkin Parkin konsertissa kera Jepu, joten juttua saattaa irrota sieltäkin. Tai kuvia, tosin keikkapaikallahan on kuvaaminen kielletty…

Hur hur hurrrrr…. Ensin toukokuun puolen jutut pois alta:

 

Ja siivosinkin kaiken, vessan ja jääkaapin mukaanlukien. Heitin verhoja lukuunottamatta kaikki kankaiset asiat pihalle ja järkkäsin keittiön kaapit uudestaan. Edellisvuoden ikkunanpesusta viisastuneena jätin imuroinnin ja moppauksen viimeiseksi. Minulla ei ole parveketta, joten ellei halua saada pysyvää asvaltti-ihottumaa, kolmannen kerroksen avonaisen ikkunan edessä keittiöjakkaralla seisominen ei tule kysymykseenkään,  joten jouduin kyhäämään ikkunanpesimeen jatkopätkän, että yletin pesemään koko ikkunan.

Vaikka mä en olekaan mikään himosiivoaja, ja sen siivouksen ALOITTAMINEN on kaikkea muuta kuin helppoa, niin mikään ei kuitenkaan korvaa sitä tunnetta kun kämppä kiiltelee ja olen itse siivonnut sen VAPAAEHTOISESTI.

Viikkoa myöhemmin kulmissa kuhisi jälleen villakoiria…

***

Seuraavana sarjassamme Martsun heräteostoksia: osa 514

Ja jospa noita sarjissivujakin pääsis taas skannaileen. Uusin sivu on tuloillaan, ja melkein valmis, mutta olen vaan niin KAUHEAN hidas värittämään (virsi on vanha, tiedetään, mutta minkäs teet).