Posts Tagged ‘kotitöitä’

”Tietäisitpä, miten vähästä ihmiset ovat valmiit maksamaan paljon.”

sunnuntai, lokakuu 30th, 2011

Sarjassamme lukihäröjä:

 

Kävin kotona kaivelemassa vähän vanhoja kaappejani tulevaa projektia varten, ja löysin läjäpäin vanhoja piirustuksia ja sarjakuvia. Otin ison osan talteen, mutta vielä suurempi läjä sinne vielä jäi.

Käsiini osui muuan alkuaikojen piirustus Jackistä ja Reginasta, ja ajattelin piirtää sen uusiksi ihan vertailun vuoksi. Sitten huomasin, että vanha versio on aloitettu (eikä koskaan täysin viimeistelty) 20.10.2004, eli lähes päivälleen 7 vuotta sitten… Hetkinen. SEITSEMÄN?! Mä olen töhertäny näitä seitsemän vuotta? Huh huh, tunnen itseni entistä vanhemmaksi. Noh, jotain editystä on tapahtunut, mutta noin pitkän ajan päästä olis kyllä enemmänkin oppia voinu mennä päähän.

Kaikista hahmoista Jack on varmaan muuttunut eniten. Ekalle kuvalle saa nauraa (okei, saa toisellekin jos haluaa). Ja huh, Regie on niiltä ajoilta kun itselläni oli punaiset hiukset, joten joka sarjiksessa piti olla vähintään yksi punapää. Onneksi tulin myöhemmin järkiini.

Trololoo Jack on kuin tikkari.

Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi piirtänyt Jackin huppu päässä. Ja mieleeni muistui, miksi aloin tussata piirustukseni. Tuo hemmetin lyijykynä sotkee ja leviää, kun sen päälle yrittää värittää.

”When all else fails, use fire.”

perjantai, lokakuu 28th, 2011

 

 

Retropelit ovat olleet tässä kuussa in.

Plus: Päivitin sarjista vähäsen.

 

 

 

”Bounce, Bounce, Bouncer…”

lauantai, elokuu 13th, 2011

Tämä mies kuulostaa ihan Jeff Harrisilta, vai pitäisikö sanoa, että Jeff Harris kuulostaa ihan Rodney Atkinsilta. Kuitenkin, tässä kipaleessa on hyvä ohje elämälle. Se piristää aina.

Etensäkin kun tämä kuu tuntuu potkivan mua edelleen päähän. Katsastussetä antoi autolleni hylätyn, ja patisti sen korjaamolle. Vakuutusyhtiö ja verokarhu kumpainenkin muistivat autoani vielä omilla laskuillaan. Että sellaista. Kallista lystiä tuo autoilu.

Nyt en siis pääse mihinkään keskustaa kauemmas ennen ensi viikonloppua. Vaikka olenkin luonteeltani kyyninen pessimisti, en silti viitsinyt yhtä päivää enempää asiaa ikävissäni märehtiä, vaan laadin listan pitääkseni itseni ensi viikolla kiireisenä:

Paha minut periköön, jos näistä laistan.

***

En saanut konkreettista norppaa, mutta sain pokkarin ja pätkiksen.

 

 

”Right Here, Right Now”

maanantai, kesäkuu 13th, 2011

Uusi skanneri saapui tänään postissa. Nyt pääsen taas päivittelemään tätäkin nurkkausta.

Kyllä se on hieno, ja NOPEA! En koskaan pitänyt vanhaa mitenkään hitaana, mutta voi hyvänen aika. Kyllä se kehitys vaan kehittyy kuulkaas. Malli on CanoScan 5600F, jos jotakuta kiinnostaa. Alkuverryttelyjen perusteella varsin kelpo kapistus, tosin Canon on minusta aina ollut ihan pätevä elektroniikkafirma.

Mulla onkin tässä viikkojen aikana tullut kaikenlaista juttua; eivät kaikki mahdu yhteen päivitykseen. Tai tietenkin mahtuvat, mutta en ala venyttämään näistä turhan pitkiä. Joten viikon aikana tullee useampia, viimeistään ensi viikolla. Torstaina olen nimittäin Helsingissä Linkin Parkin konsertissa kera Jepu, joten juttua saattaa irrota sieltäkin. Tai kuvia, tosin keikkapaikallahan on kuvaaminen kielletty…

Hur hur hurrrrr…. Ensin toukokuun puolen jutut pois alta:

 

Ja siivosinkin kaiken, vessan ja jääkaapin mukaanlukien. Heitin verhoja lukuunottamatta kaikki kankaiset asiat pihalle ja järkkäsin keittiön kaapit uudestaan. Edellisvuoden ikkunanpesusta viisastuneena jätin imuroinnin ja moppauksen viimeiseksi. Minulla ei ole parveketta, joten ellei halua saada pysyvää asvaltti-ihottumaa, kolmannen kerroksen avonaisen ikkunan edessä keittiöjakkaralla seisominen ei tule kysymykseenkään,  joten jouduin kyhäämään ikkunanpesimeen jatkopätkän, että yletin pesemään koko ikkunan.

Vaikka mä en olekaan mikään himosiivoaja, ja sen siivouksen ALOITTAMINEN on kaikkea muuta kuin helppoa, niin mikään ei kuitenkaan korvaa sitä tunnetta kun kämppä kiiltelee ja olen itse siivonnut sen VAPAAEHTOISESTI.

Viikkoa myöhemmin kulmissa kuhisi jälleen villakoiria…

***

Seuraavana sarjassamme Martsun heräteostoksia: osa 514

Ja jospa noita sarjissivujakin pääsis taas skannaileen. Uusin sivu on tuloillaan, ja melkein valmis, mutta olen vaan niin KAUHEAN hidas värittämään (virsi on vanha, tiedetään, mutta minkäs teet).